Auton hankinta
ja automallit

Auton hankinta

Tässä on Sinulle tarkempia ohjeita ja tietoja amerikkalaisen auton hankintaa varten.
Näin onnistut paremmin ja saat toimivan sekä luotettavan auton hankittua helpommin.

Auton historia

Ostitpa auton sitten Suomesta tai kauempaa, muista selvittää auton historia ennen hankintaa. Euroopan markkinoilla on valtavat määrä Pohjois-Amerikasta tuotuja vakuutusyhtiöiden lunastamia vaurioituneita autoja (ns. salvage title tai vastaava), jotka on usein korjattu hyvin puutteellisesti. Nämä autot ovat usein vakiosta poikkeavia ja varusteltuja esim. erilaisin levikkein, isommilla pyörillä tms. varusteilla tehden niistä houkuttelevamman näköisiä.

Auton hankinta Pohjois-Amerikasta

Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoilla myynnissä olevat autot ilmoitetaan usein ilman paikallista sales-tax veroa (vrt. arvonlisävero). Hankittaessa autoa näistä maista pitää myyjälle usein maksaa sales-tax -vero. Hankintahinnan ja sales-taxin lisäksi päälle tulevia kuluja voivat olla esimerkiksi dealer adminstrations fees, paikallisen kumppanin palkkio, auton siirto rahdituspaikkaan, merirahti, vientiselvitys, kuljetusvakuutus, kontin käsittelymaksut, satamamaksu, mahdollinen tullitarkastus, tuontiselvitys, tullimaksu (henkilöautoissa yleensä 10% ja kuorma-autoissa 16% - 22%) sekä arvonlisävero. Jälleenmyyjäsopimusten rajoittamana suurin osa autoliikkeistä kieltäytyy myymästä autoa suoraan ulkomaiselle ostajalle.

Auton markkina-alue

Markkina-alue, jolle auto on alunperin valmistettu, vaikuttaa merkittävästi auton muutostöiden ja rekisteröintiprojektin kustannuksiin. Suurin osa Eurooppaan tuoduista amerikkalaisista pickup-autoista on alunperin valmistettu ns. kehittyvien maiden markkinoille (esim. Chile, Meksiko, UEA, Qatar, Kuwait, Israel, Kazakhstan jne.). Ne eivät välttämättä täytä Yhdysvaltojen (FMVSS), Kanadan (CMVSS) tai Suomessa voimassa olevia määräyksiä ilman muutoksia.

Auton hintataso

Muista vertaillessasi hintoja tehdä vertailu samalla varustetasolla ja moottorilla olevien autojen kesken. Varustetason ja moottorin vaikutus Pickupin hinnassa voi olla jopa 30-50%. Käytetyissä autoissa varustetaso ja moottorin tyyppi voivat vaikuttaa usein jopa ajomäärää enemmän hintaan.

Auton hankinta Euroopasta

Myös Euroopan markkinoilla on melko laaja valikoima erilaisia käytettyjä ja uusia pickupeja. Hinnat ilmoitetaan yleensä ilman rekisteröintikuluja ja usein myös ilman arvonlisäveroa. Osa tarjolla olevista autoista saattaa olla ns. "ylivuotisia" tai tarkoitettu sellaisille markkina-alueille, etteivät ne täytä lainkaan Euroopassa hyväksyttyjä pakokaasumääräyksiä.
Varsinkin Saksan ja Itä-Euroopan markkinoilla olevista autoista yllättävän moni on kolari- tai muulla vauriohistorialla.

Auton valmistenumero

Auton valmistenumeron avulla voidaan mahdollisesti selvittää muun muassa historia, markkina-alue, tekniset ominaisuudet ja tehdasvarusteet. Tämä vaikuttaa myös osaltaan oleellisesti auton muutostöiden ja rekisteröintiprosessin kustannuksiin.

FORD F-150 (12th & 13th Gen) -trucks

FORD F-150 12th Gen (model years 2009 - 2014)

Tämä maailman eniten myyty automalli uudistui kokonaan vuodelle 2009. Laajasta mallivalikoimasta löytyy sopiva vaihtoehto kaikille. Markkinoita mullistava uutuus oli vuonna 2010 lanseerattu SVT Raptor -erikoismalli, joka myös teki F-150:stä tunnetun auton ympäri Eurooppaa.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 3.5 L EcoBoost V6
- 3.7 L Ti-VCT V6
- 4.6 L 2V Modular V8
- 4.6 L 3V Modular V8
- 5.0 L Coyote V8
- 5.4 L 3V Modular V8
- 6.2 L 2V Boss V8

Tästä mallistosta löytyy kolme erilaista ohjaamomallia: Regular Cab, SuperCab ja pisin SuperCrew.

Kaikkia moottori- ja ohjaamoversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

FORD F-150 13th Gen (model years 2015 - 2020)

Edelleen maailman eniten myyty automalli uudistui mallivuodelle 2015, jolloin teräksinen kori ja lava korvattiin kokonaan alumiinisilla keventäen auton kokonaismassa jopa 350kg, parantaen tuntuvasti polttoainetaloutta ja ajettavuutta.
SuperCrew mallien omamassa versiosta ja varusteita riippuen on vain 2.200-2.350kg.

Moottorivaihtoehdot ovat:
- 3.3-L Cyclone V6 gasoline
- 3.5-L Cyclone V6 gasoline
- 2.7-L EcoBoost V6 twin-turbo gasoline
- 3.5-L EcoBoost V6 twin-turbo gasoline
- 5.0-L Coyote V8 gasoline
- 3.0-L Powerstroke turbo-diesel V6

Tästä mallistosta löytyy kolme erilaista ohjaamomallia: Regular Cab, SuperCab ja pisin SuperCrew.

Kaikkia moottori- ja ohjaamoversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

RAM 1500 (DT ja DS) -trucks

RAM 1500 DS (model years 2009 - 2020)

Tämä malli on ollut jo useamman vuoden Euroopan suosituin amerikkalainen pickup truck. Tyylikäs ulkonäkö, tehokas V8-moottori ja muita merkkejä edullisempi hintataso ovat luoneet perustan auton laajalle suosiolle.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 3.6L Pentastar V6 (myös Flex-Fuel versio)
- 5.7L Hemi V8
- 3.0L Ecodiesel V6

DS-mallistosta löytyy kolme erilaista ohjaamomallia: Regular Cab, Quad Cab ja pisin Crew Cab.

Kaikkia moottori- ja ohjaamoversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

RAM 1500 DT (model years 2019 - 2020)

Keväällä 2018 markkinoille tullut uuden sukupolven malli tulee korvaamaan vähitellen edellisen sukupolven DS-malliston ja näitä on valmistettu yhtä aikaa eri tuotantolinjoilla.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 3.6L Pentastar V6
- 5.7L Hemi V8
- 5.7L Hemi V8 eTorque (mild-hybrid)
- 3.0L Ecodiesel V6

DT-mallistosta löytyy kaksi erilaista ohjaamomallia: Quad Cab ja pisin Crew Cab.

Kaikkia moottori- ja ohjaamoversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Cadillac Escalade ESV 4th Gen / Chevrolet Suburban 11th Gen / GMC Yukon XL 4th Gen

Chevrolet Suburban & Suburban 3500HD (model years 2015 - 2020)

Suburban on ollut Pohjois-Amerikan suosituin Sport Utility Vehicle (SUV) -luokan auto jo vuosikymmeniä. Malli on tuttu mm. amerikkalaista elokuvista ja TV-sarjoista, joissa näitä käyttävät useat viranomaiset ja valtion virkamiehet.
- Mallistosta löytyy perhekäyttöön soveltuvia, jopa 9-paikkaisia tila-autoja, kuin luksusvarusteltuja erillisistuimin olevia versioita.
- Myös panssarointia varten on oma vahvistettu, järeämmällä rungolla ja akselistoilla varustettu erikoismalli 3500HD.

Suburban
Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 5.3L EcoTec3 V8 Flex-Fuel
- 6.2L EcoTec3 V8 Flex-Fuel

Kaikkia moottoriversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Suburban 3500HD
Moottorivaihtoehtona on:
-6.0L EcoTec3 V8 Flex-Fuel

Kokonaismassa 4.990 kg !
Mallia on valmistettu vain 4x4 voimansiirrolla.

Cadillac Escalade ESV & GMC Yukon XL

Nämä Chevrolet Suburbanin tekniikkaan ja rakenteeseen pohjautuvat luksusmallit soveltuvat erinomaisesti niin vaativaan edustuskäyttöön kuin perheen tila-autoksi.
- Escalade on varustettu erillisistuimin ja on tuttu myös eri valtiopäämiesten ja ministeröiden virka-autoina ympäri maailmaa. Tätä mallia on myös tuotu virallisena EU-tyyppihyväksyttynä mallina useimpiin EU- ja ETA-maihin.
- Yukon XL on edullisempi, mutta Denali-varustetasolla myös todella runsaasti varusteltu. GMC on tunnettu ennen kaikkea kuorma-autoistaan ja pickupeista.

Cadillac Escalade ESV
Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 6.2L EcoTec3 V8 gasoline

Mallia on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

GMC Yukon XL
Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 5.3L EcoTec3 V8 Flex-Fuel
- 6.2L EcoTec3 V8 gasoline

Kaikkia moottoriversioita on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Ford Expedition 3rd & 
4th Gen

Ford Expedition 3rd Gen (model years 2007 - 2017)

Markkinoiden suurin ja massiivisin SUV pohjautuu legendaarisen F-150 -mallin rakenteeseen. Expeditionissa on ainoana luokassaan erillisjousitus myös taka-akselilla parantaen auton ajo-ominaisuuksia ja ajomukavuutta. Mallia päivitettiin vuodelle 2015 niin ulkoasun kuin tekniikankin osalta.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 5.4 L Triton 24V V8, myös Flex-fuel versio (2007–2014)
- 3.5 L EcoBoost V6 twinturbo gasoline (2014–2017)

Tästä mallistosta löytyy kaksi erilaista korimallia: lyhyt akseliväli ja pidempi EL / Max -versio.

Kaikkia moottoriversioita ja korimalleja on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Ford Expedition 4th Gen (model years 2018 - 2020)

Vuodelle 2018 myös Expedition uudistui täydellisesti ja siihen tuli F-150 -mallista tuttu täysalumiininen korirakenne, jolloin omamassa pieneni satoja kiloja parantaen oleellisesti ajettavuutta ja turvallisuutta. Samalla mallistoon tuli paljon uusinta nykytekniikkaa niin mukavuus- kuin turvavarusteisiin. Myös moottorivalikoimaa supistettiin.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 3.5 L EcoBoost V6 twinturbo gasoline

Tästä mallistosta löytyy kaksi erilaista korimallia: lyhyt akseliväli ja pidempi EL / Max -versio.

Kaikkia moottoriversioita ja korimalleja on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Ford Expedition 3rd & 
4th Gen

Ford Transit RWD US-specs (model years 2015 - 2020)

Ford Motor Company aloitti Euroopan markkinoilta tutun Transitin valmistamisen Yhdysvalloissa myös Pohjois-Amerikan markkinoille. Mallivalikoima poikkeaa oleellisesti eurooppalaisista versioista.
US-Transit pohjautuu aina takavetoisen mallin pohjalevylle ja rakenteeseen.

Umpikorilla varustettua mallia on valmistettu useilla eri pituuksilla ja kattokorkeuksilla
- lyhyt, keskipitkä ja pitkä
- matala, puolikorkea ja korkea

Cutaway & Chassis Cab -malleja on valmistettu useilla eri akseliväleillä
- 138", 155.7" ja 178" akselivälit

Kokonaismassat vaihtelevat versiosta riippuen:
- 3878 kg - 4698 kg

Transit Cargo 150/250/350

Moottorivaihtoehdot ovat:
- 3.2 L Duratorq TDCi/Power Stroke turbo-diesel
- 3.5L PFDi V6 gasoline
- 3.7L Ti-VCT V6 gasoline / Flex-Fuel
- 3.5L EcoBoost V6 gasoline

Vaihteistotyypit:
- 6-speed automatic (2015 - 2019)
- 10-speed automatic (2020 ->)

Transit Wagon 150/250/350

Moottorivaihtoehdot ovat:
- 3.2 L Duratorq TDCi/Power Stroke turbo-diesel
- 3.5L PFDi V6 gasoline
- 3.7L Ti-VCT V6 gasoline / Flex-Fuel
- 3.5L EcoBoost V6 gasoline

Vaihteistotyypit:
- 6-speed automatic (2015 - 2019)
- 10-speed automatic (2020 ->)

Ford Transit 4x4 & AWD US-specs (model years 2015 - 2020)

Tavallisen takavetoisen mallin lisäksi Transitia on valmistettu amerikkalaisen Quigleyn toimesta myös maastoajoon sopivalla 4x4-voimansiirrolla, jonka 2-nopeuksinen jakovaihteisto ja muut pääkomponentit perustuvat F-150 mallisarjan osiin.
4-vetoisista Quigley Transiteista on tullut suosittuja esim. amerikkalaisten pelastuslaitosten ja Off-Road -matkailijoiden piirissä niiden hyvien maasto-ominaisuuksien ja kestävyyden ansiosta.

Vuodelle 2020 US-Transit uudistui merkittävästi erityisesti tekniikan ja varusteiden osalta. Nyt kaikkia malleja ja versioita saa myös tehdasvalmisteisella All-Wheel-Drive (AWD)-voimansiirrolla.

2020 US-Transitiin tuli uutuutena myös 5-paikkaisella ohjaamolla varustettu Crew-malli.

Transit 4x4 Quigley (2015 ->)

Moottorivaihtoehdot ovat:
- 3.2 L Duratorq TDCi/Power Stroke turbo-diesel
- 3.5L PFDi V6 gasoline
- 3.7L Ti-VCT V6 gasoline / Flex-Fuel
- 3.5L EcoBoost V6 gasoline

Vaihteistotyypit:
- 6-speed automatic (2015 - 2019) - 10-speed automatic (2020 ->)

Transit AWD (2020 ->)

Moottorivaihtoehdot ovat:
- 3.5L PFDi V6 gasoline
- 3.5L EcoBoost V6 gasoline

Vaihteistotyypit:
- 10-speed automatic (2020 ->)

Lincoln Navigator 3rd & 4th Gen

Lincoln Navigator 3rd Gen (model years 2007 - 2017)

Markkinoiden suurin ja massiivisin SUV pohjautuu legendaarisen F-150 -mallin rakenteeseen. Expeditionissa on ainoana luokassaan erillisjousitus myös taka-akselilla parantaen auton ajo-ominaisuuksia ja ajomukavuutta. Mallia päivitettiin vuodelle 2015 niin ulkoasun kuin tekniikankin osalta.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 5.4 L Triton 24V V8, myös Flex-fuel versio (2007–2014)
- 3.5 L EcoBoost V6 twinturbo gasoline (2014–2017)

Tästä mallistosta löytyy kaksi erilaista korimallia: lyhyt akseliväli ja pidempi L-versio. Kaikkia moottoriversioita ja korimalleja on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.

Lincoln Navigator 4th Gen (model years 2018 - 2020)

Vuodelle 2018 myös Navigator uudistui täydellisesti ja siihen tuli F-150 -mallista tuttu täysalumiininen korirakenne, jolloin omamassa pieneni satoja kiloja parantaen oleellisesti ajettavuutta ja turvallisuutta. Samalla mallistoon tuli paljon uusinta nykytekniikkaa niin mukavuus- kuin turvavarusteisiin. Myös moottorivalikoimaa supistettiin.

Moottorivaihtoehtoina ovat:
- 3.5 L EcoBoost V6 twinturbo gasoline

Tästä mallistosta löytyy kaksi erilaista korimallia: lyhyt akseliväli ja pidempi L-versio. Kaikkia moottoriversioita ja korimalleja on valmistettu 4x2 ja 4x4 voimansiirrolla.
crossmenuarrow-down